Viimeiset päivät Sydneyssä oli oikein mukavat. Tosiaan grillaamassa oltiin ensimmäisen hostimme Josen kanssa Bronte beachilla sunnuntaina ja illalla suuntasimme uuden hostimme Davidin luo Harbour Bridgen toiselle puolelle. David oli todella ystävällinen, avulias ja mukava, samaten hänen kämppiksensä Rich. Ehdimme viettää heidän kanssa vain kaksi iltaa, mutta heidän intohimonsa urheiluun ja matkailuun kävi kyllä ilmi. Aivan ihania tyyppejä. Harmittaa toisaalta, kun ei ehditty heidän kanssa enempää viettämään aikaa. Mutta onpahan Sydneyssä sitten ainakin yksi sohvan nurkka vapaana tulevaisuutta varten. :) Tässä muuten upea iltanäkymä Daven ja Richin kattoterassilta. Tätä uskomatonta näkymää ihmetellessä meni tovi jos toinenkin.. Sama maisema oli nähtävissä myös heidän olohuoneestaan, jossa nukuimme. If only my camera was better.. Tai itse asiassa mulla on Samulin kamera käytössä. ;)
Jep jep. Sydneystä saavuttuamme loppuajan olen viettänyt täällä Thornlandsissa viettäen aikaa ystävien kanssa, ottaen aurinkoa, shoppaillen, juhlien. Tulipas muuten hautajaisissakin käytyä.. Kävi nimittäin niin ikävästi, että eräs 28-vuotias työkaverimme menehtyi ihan yllättäen, kuin salama kirkkaalta taivaalta. Aina aurinkoinen, iloinen ja kaikkia piristävä persoona. Ei sellaista vain voi tapahtua. Sain myös kuulla muutama viikko sitten järkyttävän suru-uutisen sieltä kotoa Loimaan suunnalta. Sanotaanhan, että kaikella on tarkoituksensa, mutta.. Mikä tarkoitus on sillä, että ihmisen aika täällä maapallolla loppuu täysin ennen aikojaan? En ymmärrä..
Kaikki kokemani tämän kolmen kuukauden aikana sekä edellä mainitsemani suru-uutiset ovat antaneet paljon ajattelemisen aihetta. Jotenkin osaa paremmin arvostaa elämän pieniä iloja. Siltä, miltä tuuli tuntuu kasvoilla. Miltä oikein lämpimän auringon paiste tuntuu iholla. Se voi polttaa, mutta se voi myös tuntua vain ihanan lämpimältä. Se riippuu niin monesta eri asiasta.. Tai miltä vesi tuntuu iholla suihkussa ollessa, tai miltä tuntuu ihan vain hengittää raikasta ilmaa. Myös monet sellaiset asiat, joita kadun, ovat nousseet mieleen. Vaikka sanotaanhan sitäkin, että tehtyä ei saa tekemättömäksi ja parempi katsoa kuin katua. Olen ymmärtänyt sen, että menneisyyttä ei voi muuttaa ja sanottua ei saa takaisin. Siksi olenkin päättänyt jatkossa olla paljon positiivisempi (noh, ehkä alkuun ennemminkin realistisempi) verrattuna entiseen negatiiviseen minääni. Vaikka eräs hyvä ystäväni sanoikin tuossa taannoin, että "sinäkö negatiivinen??".. :) Hehe. Koskaan ei ole liian myöhäistä. Olen myös huomannut olevani ehkä hieman avoimempi entiseen verrattuna. Tai jotenkin rennompi, tai jotain. Täällä on kyllä pari kaveria sanonut, että "you're too adult sometimes Judy". En tiedä pitäisikö se ottaa kohteliaisuutena vai loukkauksena. :D Että minä kuulemma estän heitä joskus tekemästä jotain hulluja juttuja, koska olen "liian aikuinen". Ja pyh. No, ei ne sitä pahalla tarkoittaneet. Ehkä pitäisi vaan osata ottaa vieläkin rennommin ja välillä vähän irrotellakin oikein kunnolla, vaikka sitä juuri tunnen täällä tehneeni. No, aina on parantamisen varaa. No worries.
Ylihuomenna olisi siis tosiaan lähtö kotia kohti. Ihan käsittämättömän nopeasti on tämä kolme kuukautta kyllä mennyt. En minä sitä uskonut, kun kaikki kaverit sanoivat syyskussa että "nopeasti se menee, kohta jo huomaat, että ikävöit takaisin Australiaan". Pakko se vaan on nyt uskoa tässä vaiheessa. On tässä vähän haikeat tunnelmat kieltämättä. Perjantaina saattelimme Marin kotimatkalle, hän oli ensimmäinen, joka täältä lähti takaisin kotiin. Mari tosin tulee tänne vuoden alusta takaisin. Ei sitä vielä oikein tajua, että en välttämättä näe näitä ystäviäni täällä enää koskaan. Olen kyllä luvannut tulla takaisin Australiaan vielä jonain päivänä, mutta olen myös luvannut silloin tuoda Samulin mukanani! Joten Samuli, varaudupas reissuun! ;) Hehe. On niin paljon, mitä en tästä ihanasta maasta vielä ehtinyt näkemään. Niin paljon, mitä jään ikävöimään. Tänne on vaan pakko tulla takaisin!! Ja vielä jos vain saisin jakaa sen kaiken kaikkein rakkaimpani kanssa.
En voi kuitenkaan sanoin kuvailla, kuinka onnellinen olen, kun pääsen kotiin. Näen Samulin, rakkaat siskoni Lotan ja Erikan, äidin ja isän sekä kaaaikki rakkaat ihanat ystäväni, ihan kaikki! Voitteko uskoa, kuinka onnellinen olen! :) Pääsen kotiin, Turkuun. Vaikka tämäkin paikka on alkanut todella tuntua kodilta, tämä ympäristö, tytöt, ystävät täällä, mikään ei voi voittaa omaa kotia. Ei mikään. Oma suihku ja oma sänky. Maailman parasta.
Nyt alkaa olla viimeisimpiä hetkiä, kun voi tätä biisiä soittaa. En löytänyt tämän systeemin kautta sitä oikeaa videota, sen takia tuollainen typerä lyrics-versio.. Sanoinhan Äiti, että pidän itsestäni huolen. :) Tuli tuossa muutama kyynelkin, kun tätä kuuntelin. Ei sitä vaan voi uskoa todeksi, että tänne jää niin monta rakasta ihmistä. Muistot silti kaikesta huolimatta kulkevat aina sydämessäni. Kaikki hyvä loppuu kuitenkin aikanaan, sen me jokainen tiedämme. Jonkun toisen asian loppu kuitenkin loppujen lopuksi on aina toisen alku. Siihen luotan.
Ensi viikolla nähdään! Pidetään lippu korkeella! :)) Jutta, you are the second person to leave Australia. The tribe has spoken.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti