Näihin kuviin, näihin tunnelmiin.

Nyt olis vissiin se hetki, kun pitäisi kirjoitella jotakin kokoavaa yhteenvetoa koko reissusta. Niin no, jotenkin tuntuu, että sanoja ei oikein löydy.

Viimeiset päivät Sydneyssä oli oikein mukavat. Tosiaan grillaamassa oltiin ensimmäisen hostimme Josen kanssa Bronte beachilla sunnuntaina ja illalla suuntasimme uuden hostimme Davidin luo Harbour Bridgen toiselle puolelle. David oli todella ystävällinen, avulias ja mukava, samaten hänen kämppiksensä Rich. Ehdimme viettää heidän kanssa vain kaksi iltaa, mutta heidän intohimonsa urheiluun ja matkailuun kävi kyllä ilmi. Aivan ihania tyyppejä. Harmittaa toisaalta, kun ei ehditty heidän kanssa enempää viettämään aikaa. Mutta onpahan Sydneyssä sitten ainakin yksi sohvan nurkka vapaana tulevaisuutta varten. :) Tässä muuten upea iltanäkymä Daven ja Richin kattoterassilta. Tätä uskomatonta näkymää ihmetellessä meni tovi jos toinenkin.. Sama maisema oli nähtävissä myös heidän olohuoneestaan, jossa nukuimme. If only my camera was better.. Tai itse asiassa mulla on Samulin kamera käytössä. ;)

Jep jep. Sydneystä saavuttuamme loppuajan olen viettänyt täällä Thornlandsissa viettäen aikaa ystävien kanssa, ottaen aurinkoa, shoppaillen, juhlien. Tulipas muuten hautajaisissakin käytyä.. Kävi nimittäin niin ikävästi, että eräs 28-vuotias työkaverimme menehtyi ihan yllättäen, kuin salama kirkkaalta taivaalta. Aina aurinkoinen, iloinen ja kaikkia piristävä persoona. Ei sellaista vain voi tapahtua. Sain myös kuulla muutama viikko sitten järkyttävän suru-uutisen sieltä kotoa Loimaan suunnalta. Sanotaanhan, että kaikella on tarkoituksensa, mutta.. Mikä tarkoitus on sillä, että ihmisen aika täällä maapallolla loppuu täysin ennen aikojaan? En ymmärrä..

Kaikki kokemani tämän kolmen kuukauden aikana sekä edellä mainitsemani suru-uutiset ovat antaneet paljon ajattelemisen aihetta. Jotenkin osaa paremmin arvostaa elämän pieniä iloja. Siltä, miltä tuuli tuntuu kasvoilla. Miltä oikein lämpimän auringon paiste tuntuu iholla. Se voi polttaa, mutta se voi myös tuntua vain ihanan lämpimältä. Se riippuu niin monesta eri asiasta.. Tai miltä vesi tuntuu iholla suihkussa ollessa, tai miltä tuntuu ihan vain hengittää raikasta ilmaa. Myös monet sellaiset asiat, joita kadun, ovat nousseet mieleen. Vaikka sanotaanhan sitäkin, että tehtyä ei saa tekemättömäksi ja parempi katsoa kuin katua. Olen ymmärtänyt sen, että menneisyyttä ei voi muuttaa ja sanottua ei saa takaisin. Siksi olenkin päättänyt jatkossa olla paljon positiivisempi (noh, ehkä alkuun ennemminkin realistisempi) verrattuna entiseen negatiiviseen minääni. Vaikka eräs hyvä ystäväni sanoikin tuossa taannoin, että "sinäkö negatiivinen??".. :) Hehe. Koskaan ei ole liian myöhäistä. Olen myös huomannut olevani ehkä hieman avoimempi entiseen verrattuna. Tai jotenkin rennompi, tai jotain. Täällä on kyllä pari kaveria sanonut, että "you're too adult sometimes Judy". En tiedä pitäisikö se ottaa kohteliaisuutena vai loukkauksena. :D Että minä kuulemma estän heitä joskus tekemästä jotain hulluja juttuja, koska olen "liian aikuinen". Ja pyh. No, ei ne sitä pahalla tarkoittaneet. Ehkä pitäisi vaan osata ottaa vieläkin rennommin ja välillä vähän irrotellakin oikein kunnolla, vaikka sitä juuri tunnen täällä tehneeni. No, aina on parantamisen varaa. No worries.

Ylihuomenna olisi siis tosiaan lähtö kotia kohti. Ihan käsittämättömän nopeasti on tämä kolme kuukautta kyllä mennyt. En minä sitä uskonut, kun kaikki kaverit sanoivat syyskussa että "nopeasti se menee, kohta jo huomaat, että ikävöit takaisin Australiaan". Pakko se vaan on nyt uskoa tässä vaiheessa. On tässä vähän haikeat tunnelmat kieltämättä. Perjantaina saattelimme Marin kotimatkalle, hän oli ensimmäinen, joka täältä lähti takaisin kotiin. Mari tosin tulee tänne vuoden alusta takaisin. Ei sitä vielä oikein tajua, että en välttämättä näe näitä ystäviäni täällä enää koskaan. Olen kyllä luvannut tulla takaisin Australiaan vielä jonain päivänä, mutta olen myös luvannut silloin tuoda Samulin mukanani! Joten Samuli, varaudupas reissuun! ;) Hehe. On niin paljon, mitä en tästä ihanasta maasta vielä ehtinyt näkemään. Niin paljon, mitä jään ikävöimään. Tänne on vaan pakko tulla takaisin!! Ja vielä jos vain saisin jakaa sen kaiken kaikkein rakkaimpani kanssa.

En voi kuitenkaan sanoin kuvailla, kuinka onnellinen olen, kun pääsen kotiin. Näen Samulin, rakkaat siskoni Lotan ja Erikan, äidin ja isän sekä kaaaikki rakkaat ihanat ystäväni, ihan kaikki! Voitteko uskoa, kuinka onnellinen olen! :) Pääsen kotiin, Turkuun. Vaikka tämäkin paikka on alkanut todella tuntua kodilta, tämä ympäristö, tytöt, ystävät täällä, mikään ei voi voittaa omaa kotia. Ei mikään. Oma suihku ja oma sänky. Maailman parasta.

Nyt alkaa olla viimeisimpiä hetkiä, kun voi tätä biisiä soittaa. En löytänyt tämän systeemin kautta sitä oikeaa videota, sen takia tuollainen typerä lyrics-versio.. Sanoinhan Äiti, että pidän itsestäni huolen. :) Tuli tuossa muutama kyynelkin, kun tätä kuuntelin. Ei sitä vaan voi uskoa todeksi, että tänne jää niin monta rakasta ihmistä. Muistot silti kaikesta huolimatta kulkevat aina sydämessäni. Kaikki hyvä loppuu kuitenkin aikanaan, sen me jokainen tiedämme. Jonkun toisen asian loppu kuitenkin loppujen lopuksi on aina toisen alku. Siihen luotan.

Ensi viikolla nähdään! Pidetään lippu korkeella! :)) Jutta, you are the second person to leave Australia. The tribe has spoken.

Miljoonakaupungin meininkiä

Cairnsissa tosiaan kävimme katsastamassa Great Barrier Reefin. Vähäiseksi kyllä sen varsinaisen koralliriutan näkeminen loppujen lopuksi jäi, sillä snorklausreissu Green Islandille oli pieni pettymys. Saari oli kyllä kaunis ja lauttareissu saarelle oli upea. Sai ainakin hiustenkuivauksen kaupan päälle, mikäli aamusuihkun jälkeen oli jäänyt hiukset kuivaamatta. Varsinaista koralliriuttaa pääsimme näkemään ainoastaan sellaisen glass bottom-paatin pohjan läpi. Kyllähän siitäkin näki vaikka mitä, mutta olisihan se hienompaa ollut sinne mereen hypätä snorklaamaan. Snorklaus tapahtui sitten lähinnä rannan tuntumassa, missä ei niitä kaloja ja korallia oikein ollut. No, sen siitä saa, kun halvalla yrittää päästä. Mutta tuli sentään rusketusrajat maanantaipäivästä City Lagoonilla, eikö se tämän reissun priority number one ollutkin. Hassu juttu oli se, että Cairnsissa ei oikein ole kunnon biitsiä, vaikka kaupunki aivan meren rannalla onkin.

Lento Cairnsista Sydneyyn lähti tiistaiaamuna klo 5.20, airport shuttle (lentokentälle menevä bussi, joka kiertää hostellit ja hotellit ja nappaa sieltä matkustajat kyytiin) nouti meidät hostellilta 3.30. Yöunia ei juurikaan takana, meni aiottua pidemmäksi ilta lähibaarissa, Woolshedissa. Oli muuten aivan mahtava meininki, täynnä backpackereita ja paikallisiakin, hyvää musiikkia, porukka tanssii pöydällä ja parasta oli se, että vaatteiksi riitti ihan sortsit, toppi ja thongsit (varvassandaalit). Ei tarvinnut alkaa hienostella. Ei sitä mekkoa tullut kyllä mukaan otettuakaan. Suomessakin ja varsinkin Turussa saisi ehdottomasti olla tuon kaltaisia paikkoja! Täytyy myöntää, että hostelliamme ja Cairnsia kokonaisuudessaankin tulee vähän ikävä. Oli siellä sen verran lämmin (kuuma?? +33 astetta varjossa..) ja hostelli oli todella rauhallisella paikalla, henkilökunta oli mukavaa, huoneessa oli ilmastointi, oli mukava kämppäkaveri ja mitä vielä muuta. Mutta siis asiaan. Puolikuolleina lentokentällä menimme jälleen check-inniin. Tällä kertaa olimme olleet viisaampia ja olimme varanneet toiselle rinkalle paikan ruumasta. Ongelmia tuottikin jälleen käsimatkatavaroiden paino, joka tällä kertaa eri lentoyhtiöllä lentäessä olikin 7kg.. Tota noin. Läppäri painaa jo sen muutaman kilon, samaten rinkka.  Loppujen lopuksi tungimme kaikki tavarani Annin rinkkaan ja mukaani koneeseen tuli olkalaukku, jossa oli läppäri ja kukkaro sekä tyhjyyttään ammottava rinkka. Hyvä tytöt! No, sitten kun lähdemme Sydneystä, niin molemmille rinkoille on ruumapaikka. Seuraavaa reissua varten ollaan sitten vähän viisaampia.

Tosiaan, Sydneyyn saavuimme tiistaiaamuna 9 maissa. Täällä on muuten kello 9h Suomen aikaa edellä.  Majoituksen olimme hommanneet sunnuntaiksi asti gumtree.com-sivuston kautta ja sunnuntaista tiistaiaamuun couchsurfingista.  Otimme taksin lentokentältä suoraan tänne majapaikkaamme ja hostimme oli täällä meitä odottamassa. Hostimme on 30-vuotias alunperin kolumbialainen, mutta lähes koko elämänsä Espanjassa asunut mies, joka tammikuusta asti on asunut täällä Sydneyssä. Emme voineet uskoa silmiämme, kun pääsimme porraskäytävään sisään: ”Onks tää muka joku asuintalo??”. Näytti modernin hienostohotellin rapulta.. Ja siltä näyttää kyllä kämppäkin. Sanoin vaikea kuvailla, mutta kuvia voin laittaa joskus myöhemmin, jos semmosia tulee otettua. Tällainen loft-tyylinen asunto, korkea, meille oli varattu Annin kanssa parisänky, jonka siististi sijatun peiton päällä meitä odotti Australia-matkaopas, Sydney-opas sekä yksittäispakattuja Mentoseita. Ihan kuin johonkin viiden tähden hotelliin olisi tullut! Ainoa ero hotelliin on se, että maksamme tästä viikosta naurettavan vähän, 95dollaria per naama. Hostellissakaan ei olisi päässyt halvemmalla. Plussana vielä se, että Darling Harbour on 5-10min kävelymatkan päässä ja keskustan alue noin vartin kävelymatkan päässä. Kävellen pääsee siis lähes moneen paikkaan, mutta ei ihan kuitenkaan kaikkialle.

Kolme ensimmäistä päivää vietimme Darling Harbourilla ja kaupungilla pyörien, pyörähdimme oopperatalolla ja otimme pakolliset turistikuvat, Harbour Bridgellä ja Royal Botanic Gardensissa, kävelimme kilometrejä ja taas kilometrejä vesisateessa (on muuten semmonen juttu, mitä en ikinä Suomessa tekisi). George Streetin ja Pitt Streetin varrella olevat vaatekaupat on tullut koluttua läpi, kyllä sieltä niitä halvempiakin, kuten Cotton On (vähän niin kuin Aussien H&M) löytyy. Hintataso tuntuu olevan paljon korkeampi kuin esimerkiksi Brisbanessa. Ravintolat ovat kalliita ja tuossa Darling Harbourin elokuvateatterissa yksi näytös maksaa kuulemma 27dollaria! Haha. Siellä on kyllä vissiin maailman suurin screeni, niin ne ainakin siinä ulkopuolella mainostavat. Kävimme keskiviikkona myös Orbit-baarissa/Summit-ravintolassa, joka on 47. kerroksessa George Streetillä. Huikeat näköalat Sydneyyn, vaikka ei sieltäkään lähellekään koko kaupunkia nähnyt. Baari/ravintola pyörii nimittäin ympäri, noin 2h menee yhteen kierrokseen. Huikeeta! Oli muuten pikkasen hieno paikka, ei me oikein tunnettu olevamme kotona siellä, etenkään, kun oltiin koko päivä kävelty sateessa.

Tänään teimme päiväretken Blue Mountainsille. Sää onneksi suosi, pari viime päivää kun olivat todella synkkiä ja sateisia. Matkasimme vuorille 24-paikkaisella pikkubussilla, mukana oli turisteja vähän joka puolelta maailmaa: hollantilainen, unkarilaisia, itävaltalainen, singaporelaisia, skotti ainakin plus sitten me kaksi suomalaisturistia. Oikein ihania tyyppejä, harmi, että ei tule heitä enää nähtyä. Lisäksi oppaamme oli aivan huippu! Ei ole hirveästi kokemusta oppaista, mutta sen tiedän sanoa, että tuollainen jokaisen oppaan kuuluisi olla: hauska, inspiroiva, tietää erittäin paljon sekä erittäin intohimoisesti työhönsä suhtautuva. Vaikutti jopa, että hän piti työstään, mikä taitaa olla aika harvinaista nykymaailmassa. Maisemat näköalapaikoilta olivat henkeäsalpaavat. Niitä olisi voinut katsella vaikka koko päivän.. Laitan kuvia myöhemmin, kunhan saan ne koneelle.

Huomenna olisi edessä Bondi Beach. Kukaan paikallinen ei oikein tykkää siitä paikasta, mutta pitäähän Bondi Beach nyt nähdä! Rusketusta tai vaihtoehtoisesti punoitusta on siis tiedossa.. Illalla hostimme on luvannut valmistaa meille tapaksia illalliseksi, minkä jälkeen suuntaamme kuulemamme mukaan Sydneyn parhaaseen klubiin, Ivyyn. Piti muuten se mekkokin sitten ostaa ihan vain huomista varten, no, ehkä sitä tulee Suomessakin käytettyä. Rahaa on muuten mennyt aivan hulluna, vaikka jotenkin sitä ajatteli, että sitä ei menisi niin paljoa. No, Sanna lupasi, että Hesellä on minulle paikka, ellen oman alan töitä löydä heti vuoden alusta..

Sunnuntaina hostimme pitää meille BBQ partyt tuolla rooftopilla. Siellä on oikein mukava alue grillailua ja hengailua sekä auringonottoa varten. Sunnuntai-iltapäivästä on sitten muutto edessä seuraavan hostimme luo. Hän asuu tuolla Harbour Bridgen toisella puolella. Jotenkin tuntuu, että ei jaksaisi tästä enää lähteä mihinkään muuttamaan, mutta tapaahan siinä sitten taas uusia ihmisiä. Kolme päivää jäljellä, ennen kuin palaamme takaisin Brisbaneen. On sinnekin välillä ihan kiva palata tuttuja ja turvallisia ystäviä katsomaan. Vaikka kyllä täällä reissussa kauemminkin olisi viihtynyt, mikäli kukkaro olisi samaa mieltä. Tarkoitus olisi vielä mahdollisesti mennä tsekkaamaan Byron Bay ja ehkä Brisbaneen vielä muutamaksi päiväksi. Sitten taitaakin olla aika palata kotiin. <3

Kuulemisiin siis! Olkaahan kiltisti, tontut varmasti jo kurkkivat ikkunoiden takana (juu u, siellä ylemmissäkin kerroksissa!)! Täällä on jouluvalmistelut jo ihan täydessä tohinassa tuolla kaupungilla.

Haleja,

Jutta

Strippausta lentokentällä

Cairnsissa ollaan. Pienten mutkien ja tuskanhikien kautta. Olimme meinaan niin viisaita Annin kanssa, että emme tälle ekalle lennolla varanneet ollenkaan check-in-baggagea eli päätimme että saamme kaikki matkatavaramme mahtumaan 10kg/naama. Työkaverilta lainatut rinkathan painavat itsessään jo sen muutaman kilon..

Tosiaan. Käsimatkatavaroihin Jetstarin lennolle saa ottaa pienen käsilaukun ja yhden isomman ja niiden yhteispaino saa olla 10kg. Mentiin sitten siihen check-inniin, Annin tavarat jotakin vähän reilu 10kg, ok. Mun tavarat 13kg ja reilut, ei ei, sulla on nyt kyllä liikaa tavaraa. Joko maksatte 80 dollaria siitä että saatte tämän rinkan ruumaan tai sitten järjestätte matkatavarat uusiks. Jippii! Mentiin siihen sivummalle vähän järjestelemään tavaroita uusiksi. Vedin päälleni melkein kaikki topit/t-paidat, jotka olin ottanut mukaani. Riisuin myös jalassa olleet caprihousut siinä ihmisten edessä, vedin sortsit jalkaan ja caprit päälle. Olin sentään kohtelias ja pyllistelin ihmisistä pois päin. Ei ollut oikein varaa hienostella, oli pikkasen kiire. As usual.. Tungettiin myös kaikki laturit taskuihin ja aurinkorasva, hammastahna ja käsidesi heitettiin menemään. Ja kappas, päästiin check-innistä läpi. Tietenkin tungettiin tavarat ennen turvatarkastusta takaisin rinkkaan. Minä tietysti vastustelin: "Sehän on huijausta!!" mutta Anni sai pääni käännettyä. Olisin tottakai mennyt laturit taskussa koneeseen...

Mutta nyt siis Cairnsissa ja hostelli vaikuttaa ihan mukavalta. Kämppiksenä on Alex Saksasta, vaikutti ihan kivalta tyypiltä noin äkkiseltään. Käytiin tossa kaupungilla syömässä. Pieni ja idyllinen australialaiskaupunki. Tosin Night Marketsissa tuntui että ollaan jossakin päin Kiinaa.

Huomenna edessä snorklausta ja aurinkoa tai ehkä jopa toisin päin. Ihanaa talven odotusta sinne Suomeen!

Jutta

Viimeisiä viedään!

Pikainen päivitys tapahtumista. Viime viikonloppu meni viettäessä Kristiinan synttäreitä. Kokoonnuimme tänne meidän kämpälle porukalla, mukana menossa oli kaikki samat vanhat tutut. Hyvää seuraa, musiikkia, juomaa, tuikkuja ja Australian ilta ulkosalla huopien alla, mikäs sen parempaa. Unohtamatta tietenkään mahtavaa ja makoisaa boolia, joka koituikin kohtaloksi eräälle juhlijalle. Ilta oli hyvinkin eeppinen ja päättyi siihen, että minut heitettiin klubilta pihalle. Mitä haittaa pikku torkuista jossain nurkassa on muille? En ymmärrä. Menin sitten istumaan siihen ulkokatokseen. Järjestyksenvalvoja tuli moneen otteeseen kysymään, että "Waiting for taxi?" ja yhtä moneen otteeseen vastasin, että "I'm waiting for my friends...". Brendon saapui pelastavana enkelinä paikalle ja soitti muut sitten myös ja siitä lähdettiin taksilla kotiin. Aamulla jopa huomattiin että Kristiinalle annettu rikkinäiseksi luulleemme soiva synttärikortti toimi sittenkin! Ehkä iltainen kognition ja sensoriikan tila oli sen verran alhainen, että emme vain ymmärtäneet sen soivan illallakin.

Lauantai menikin sitten toipuessa perjantaista. En muista tehneeni mitään erityistä. Sunnuntaina oli auringonottopäivä! Auringonottoa takapihalla hyvien ystävien, muutaman oluen ja hyvän musiikin säestämänä. Ei paha, ei. Tilattiin myös pitsaa kotiinkuljetuksella netin kautta, oli oikein hyvä kokemus sekin! Puolisen tuntia kesti tilauksesta siihen, että pitsakuski soitti ja kysyi että mikäs * rakennus se teidän kämppä sitten onkaan. Hihi.

Tosiaan. Kaksi päivää harjoittelua jäljellä. Huomiseksi on kuulemma järkätty meille jonkinnäköiset farewell partyt tuolta töiden puolesta. Arviointi oli jo tänään joten huomenna ja perjantaina voikin ottaa sitten vihdoinkin sen no worries- asenteen päälle. Lauantaina viiden maissa iltapäivällä on lento Cairnsiin. The Great Barrier Reef, here we come! Muuten aika on pyhitetty auringonpalvonnalle. Tiistaina on sitten lento suoraan Sydneyyn. Vielä ei ole tietoa, missä Sydneyssä majoitumme ja kuinka kauan siellä aikaa vietämme, mutta eiköhän se tästä suttaannu.

Neljän viikon päästä olenkin sitten jo kotona. :) Voi kuinka se aika rientääkään. Odotan kovasti kotiinpaluuta, mutta ensin täytyy kokea vielä pieni seikkailu täällä maailman toisella laidalla. Sitten olen valmis.

Kuulemisiin. <3

Edit: Ai niin. 1.11. eli viime viikon tiistaina koko Australia oli sekaisin. Jonkun ihmeen hevoskilpailun takia. Kyseessä oli siis Melbourne Cup, joka käsittää siis käsittääkseni joitakin laukkakisoja ja päälähtö oli sitten klo 14.15. Kauheat panokset peliin ja voittaja-jockeylle sitten mainetta ja kunniaa ja sievoinen tukko rahaa ja kahden kilon kultapokaali. Jee jee. Huomion vei kuitenkin ne kaikki kauniit naikkoset asuineen ja sievine hattuineen. Onneksi Kim Kardashian ei ollut viemässä kaikkea huomiota! (Tätä ne kuulemma pelkäsivät, Kim kun oli vierailulla Ausseissa. Kaikki oli ihan sekasin siitäkin??) Melbourne Cup Day oli juhlapäivä täällä Finlandia Villagellakin. Naisasukkaille kaivettiin kauniit hatut esiin, meillä oli oma laukkakisammekin täällä: opiskelijat juoksivat ruokasalin päästä päähän keppihevoset jalkojen välissä. Voin kertoa, että kun salin toisessa päässä piti kääntyä kauheessa vauhdissa, ei tuntunut kovin kivalta kun Anni oikealla puolella kääntyessään väänsi keppihevostani toiseen ja Mari vasemmalla puolellani toiseen suuntaan. Nimimerkillä: muistona ihanat mustelmat nivusissa. Mutta hauska oli päivä, meillä oli oma pienimuotoinen vedonlyöntimme täälläkin. Voittoja ei kuitenkaan herunut, minun hevosta kun tuskin näkyi edes lähtölistoilla. Reilu peli!

Mutta siis kuulemisiin! :)

Koalia, sademetsää ja ystäviä

Heippa!

Kuumat ja kosteat terveiset täältä kaukaa näin parin viikon tauon jälkeen. Siellä Suomessa on kuulemma parina yönä ollut jo pakkastakin (tämän minulle kertoi tuossa aamupäivästä ystäväni, joka mitä todennäköisimmin ei muista sanaakaan kyseisestä Facebook-keskustelusta :p), täällä kesä tekee tuloaan kovaa vauhtia! Kuluneella viikolla kahtena päivänä lämpötila taisi nousta yli 30 asteen ja ilman kosteus alkaa tuntua melko painostavalta. Keskimäärin lämpötila on ollut semmoinen reilut 20 astetta. Nyt on kuulemma normaalia viileämpi kevät, tavallisesti pitäisi olla jo paljon lämpimämpää. Mutta minä en valita, nämä lämpötilat kelpaavat aivan hyvin, kunhan aurinko vain paistaisi!

Niin kuin moni on varmasti Facebookista jo nähnytkin, viime viikon launtaina kävimme Lone Pine Koala Sanctuaryssa Brisbanessa. Kyseessä on sellainen eläintarhan tyyppinen alue, missä on vain australialaisia eläimiä. Tyypillinen eläintarhamaisuus oli kyllä kaukana; alue oli hyvin rauhallinen, vaikka paljon siellä turisteja olikin. Koalat, kengurut, vompatit, tasmanian tuholaiset, erilaiset linnut, flying foxit (lepakko, jolla on "ketun pää") ynnä muut tuli nähtyä. Ja mikä tärkeintä; koala cuddle! Sitä on odotettu! Harmi vain, että tämä syleilytilanne oli vähän liiankin nopeasti ohi. Ei sitä koalaa ehtinyt kunnolla halia, kun oli jo seuraavan turistin vuoro. Tässä siis the famous koala cuddle:

Maksoi muuten 16 dollaria tuo virallinen kuva. Vaikka nuo koalat suloisia olivatkin, sydämeni vei kuitenkin tämä kaveri:

Tasmanian devil, oikealta nimeltään pussiahma. Aika söpö pötkäle. Siellä se vain röhnötti varjossa. Suloinen oli myös seuraava uusi tuttavuus. Se ei vain kauheesti tykännyt esitellä etupuoltaan, keskittyi vain pyllistelyyn.

Vombat eli vompatti. Vaikka kuinka yritimme huudella, hän vain pyllisteli. Melko törkeää mielestäni, ei yhtään mukavaa. Kyllä minulla parempikin kuva hänestä on, sen näette naamakirjasta.

Matkustimme Lone Pineen bussilla ja matka kestikin parisen tuntia. Ensin piti ottaa bussi Brisbaneen Cultural Centrelle ja siitä bussi vielä Lone Pineen. Onneksi olimme viisaita ja lähdimme matkaan jo heti aamupalan jälkeen puoli yhdeksän maissa. Kotiin saavuimme muistaakseni päivälliselle, eli aika meni taas kuin siivillä.

Lauantaiyön nukuimme hyvin ja sunnuntaiaamusta sääkin suosi meitä, joten päätimme lähteä käristämään itseämme läheiselle Coochiemudlo-saarelle. Saarelle pääsee lautalla tuosta noin puolen tunnin pyörämatkan päästä. Saari oli oikein mukava paikka, siellä oli paljon perheitä viettämässä sunnuntaita ja paljon myös kalastelijoita näkyi. Rusketusrajat saimme ja suurilta auringon polttamiltakin säästyimme.

Viime perjantaina puolestaan olimme istumassa iltaa Brendonin luona. Ilta oli oikein mukava. Lauantaiksi olimme sopineet retken Tamburiinivuorille (Mt Tamborine), joten ilta jäi melko lyhyeksi. Perushengailua, ei siitä oikein sen enempää kerrottavaa ole. Lauantaina tosiaan olimme Tamburiinivuorilla. Matkaoppainamme toimivat Brendon ja hänen lapsuudenkaverinsa James, jonka lapsuudenkoti on Tamburiinivuorilla. Näimme koskematonta sademetsää, upeita näköaloja, kauniita vesiputouksia. Tuntui, kuin olisi ollut keskellä jotakin satua, niin uskomattomia maisemat olivat. Ilmakin tuntui niin raikkaalta hengittää.

Ollaan hienosti pituusjärjestyksessä tuossa kuvassa, ihan suunniteltu juttu! Ei nuo maisemat kyllä kuvissa näytä juuri miltään verrattuna siihen, miltä ne luonnossa näyttivät. Ja se ilman raikkaus on jotakin sellaista, mikä todellakin pitäisi itse kokea. Suuremmilta villieläimiltä vältyttiin, mitä nyt pikkuriikkisiä hämähäkkejä ja kalkkunoita nähtiin. Myrkkykäärmeistä meitä varoiteltiin ja välillä tuntuikin, ettei maisemien katsomisesta meinannut tulla mitään, kun jatkuvasti piti varoa mihin astui.

Lauantai-iltana meidän oli tarkoitus lähteä yökerhoilemaan, mutta kaikki olivat niin väsyneitä, että päädyttiin vain istuskelemaan ystävien kesken meillä kotona. Porukan koko paisuikin lopulta melko suureksi ja jo alkuyöstä suurin osa jo nukkui. Hauskaa oli silti ja täytyy myöntää, että muistikuvat illalta ovat jonkun verran hatarat. Aamulla olikin seurana aina yhtä mukava päänsärky.

Tänään ei sitten ole oikein tullut tehtyä yhtikäs mitään. Postikortteja aloin tosin kirjoitella, joten katsokaapas postinne jatkossa tarkkaan! ;) Parin viime päivän ajan minua on kiusannut oikea korva, joka tuntuu olevan lukossa. En oikein kuule kunnolla. :( Täytyy varmaan mennä lääkäriin, ellei se tästä parissa päivässä nyt mene ohi. Huhhuh. Reilu viisi viikkoa ja sitten on lähtö kotiin. Kuten aikaisemmin olen jo todennut, aika menee ihan tajutonta vauhtia. Omista synttäreistänikin on jo neljä viikkoa. Neljä! Ihan uskomatonta. Nautin olostani täällä suunnattomasti, olen tavannut ihania ihmisiä ja kokenut ja nähnyt paljon sellaista, mistä jotkut saavat vain unelmoida. Mutta ei sitä koti-Suomea mikään voita, sen olen täällä ymmärtänyt. Miten sitä osaakaan arvostaa paremmin ihan kaikkia pienimpiäkin asioita, mitä siellä Suomessa on. Esimerkiksi sitä, että bussit kulkevat suht usein ja ne ovat ajoissa lähes aina. Tai sitä, kun Samuli on kotona, kun tulen jostain. Sitä, että saa vain istua iltaa kotona ja katsoa vaikka Frasieria. Että rakkaimmat ystävät ovat lähellä. Heitäkin pitäisi kyllä enemmän nähdä. :( No mutta. Nautin nyt Australiasta vielä tämän viisi viikkoa täysin rinnoin. Parin viikon päästä lauantaina lennämme Annin kanssa Cairnsiin, tarkoituksenamme käristää ihoa niin paljon kuin mahdollista sekä snorklata the Great Barrier Reefillä! Olemme varanneet jo hostellinkin, kolme yötä olisi Cairnsissa tarkoitus viettää. Cairnsista olemme ajatelleet lentää suoraan Sydneyyn. Siellä on tarkoitus viettää noin viikko ja sitten lentää takaisin tänne. Loppuaika kuluu täällä Brisbanen ympäristössä, Gold Coast ja Straddie pitää kyllä nähdä vielä uudestaan. Sitten onkin jo aika palata kotiin. Monia kokemuksia ja useita uusia ystäviä rikkaampana. Ja sitten on joulu. <3

Kuulemisiin! Yritän olla ahkerampi jatkossa!

Vähäsen nostalgiaa ja hyppysellinen ukkosmyrskyäkin pimeässä.

Heippa!

Pahoittelen jälleen pitkää taukoa. Olen ollut hyvin väsynyt viikonlopun jäljiltä, mikä on ehkä ymmärrettävääkin noin tunnin katkonaisten yöunien jälkeen (la-su). Pe-la-yönä tuli nukuttua sentään vähän kauemmin.

Kuten edellä olen jo maininnut, arkipäivät menevät lähinnä harjoittelun merkeissä, niistä ei sen kummempaa kerrottavaa ole. Harjoittelu on tosin sujunut ihan mukavasti. Moni asia täällä Finlandia Villagessa lähinnä hoitotyöhön liittyen on kylläkin hyyyvin erilailla kuin Suomen vastaavissa laitoksissa; itselläni ei ole kokemusta, mutta Annilla on. Itse voin verrata näitä oloja lähinnä vain sairaalamaailmaan. Näitä eroja en kuitenkaan tähän nyt ala luetella, voitte niistä kysellä minulta sitten henkilökohtaisesti, mikäli kiinnostaa. Erot tosiaan liittyvät aikalailla hoitotyöhön, mutta vaikuttavatpa ne meidänkin työhön melkoisesti ajoittain.

Viime perjantaina vietimme iltaa työkaverimme ja hänen miehensä luona tuossa Victoria (Vicky) Pointissa, suurin piirtein parin kilometrin päässä Finlandia Villagesta. Työkaverimme (suomalainen nainen) ja tämän mies (aussi) tapasivat reilut neljä vuotta sitten täällä Australiassa, kun tämä työkaveri oli ollut working holiday-viisumilla reissaamassa. He tapasivat hostellissa! Heidän rakkaustarinaansa oli hauska kuunnella, niin monta mutkaa heillä oli ollut matkassa ja nyt he ovat menossa joulukuussa naimisiin. Paljon onnea heille! Heidän luotaan jatkoimme matkaa paikalliseen Sharks Sports Clubiin, siellä oli Bon Jovi & Bryan Adams- tribute.  Voi, kuinka nostalgista! Kaikki mahdolliset biisit se cover-bändi soitti Heavenista ja Summer of ’69:sta aina Alwaysiin ja Livin’ on a prayeriin. Itkin silmät päästäni kyseisenä iltana. Oli aivan mahtavaa kuunnella tuttuja ja paljon muistoja herättäviä kappaleita täällä toisella puolella maailmaa. Jotenkin siinä yhdistyi oma tuttu ja niin rakas elämä siellä koti-Suomessa ja samalla tämä uusi ja ihana kokemus täällä Australiassa uusien, myös rakkaiden ihmisten kanssa. Se herkisti aika lailla. Bändin lopetettua jatkoimme iltaa Elysiumiin, heitimme kannat kattoon sielläkin. Kotiin suuntasimme Annin kanssa jo yhden maissa, sillä lauantaina oli ”aikainen” herätys.

Perjantai-illan porukka, vain Mary puuttuu. Ja kyllä, mulla on vaatteet päällä, vaikkei se siltä ehkä näytäkään!

Lauantaiaamupäivällä lähdimme kohti Gold Coastia, Brendon oli kutsunut meidät viettämään synttäreitään sinne. Meitä oli porukassa yhteensä 14. Brendon oli vuokrannut kaksi kattohuoneistoa The Penthouses- nimisestä huoneistohotellista (jep, ei ollut kovinkaan halpaa touhua…), vai miksi semmoista nyt kutsutaankaan. Meidän huoneisto oli kerroksessa 18, näköalat olivat huikeat. Päivää vietimme Coastille kierrellen, illalla kävimme syömässä thaimaalaisessa ravintolassa. Oli muuten ensimmäinen kerta minulle kyseisen maalaisessa ravintolassa ja rakastuin kyllä siihen ruokaan täysin. Aivan täydellistä! Iltaa varjosti aivan jäätävä ukkosmyrsky, minkä johdosta koko huoneistohotellistamme meni sähköt poikki moneksi tunniksi, juuri sopivasti auringon laskeuduttua. Panikoimme jo aika lailla, pitääkö meidän nyt sitten meikatakin pimeässä!! Sähköt palasivat onneksi juuri sopivasti ja saimme jälleen kerran huomata kiroilumme täysin turhaksi.

Myrskyn jälkeen

Istuttuamme iltaa huoneistolla lähdimme taksilla Shootersiin, Brendonin suosikkiyöklubille. Kannat lensivät kattoon sielläkin. Tällä kertaa ihmisiä tuntui olevan kyllä aivan liikaa, tanssilattialla ei mahtunut edes kääntymään, ihmiset tönivät jatkuvasti ja kymmenen sekunnin välein sain tuntea miten taas kerran Jim Beamit lensivät mekolleni (tai naamalleni, jaloilleni, rinnalleni tms.). Ah, tuota klubbailun autuutta! Huoneistolle päin lähdimme käppäilemään jossakin vaiheessa yötä, olisikohan kello ollut jotakin puoli neljän paikkeilla. Ja kyllä, kävelimme tuon huiman muutaman kilometrin matkan takaisin huoneistolle! Taksijono oli järkyttävän pitkä, me suomalaiset emme halunneet jäädä siihen odottamaan; kävellen olisit jo perällä! Porukkamme aussit olivat hyvin nyrpeitä, valittivat että kenen idea tämä nyt oli ja mitäs kun mun alaselkä on aivan kakkana ynnä muuta. Hahah, laiskat aussit!

Päästyämme huoneistolle turnauskestävyyttä testattiin todella. Minä ja Anni luovutimme puolen tunnin sisään, synttärisankari ja muutama muukin jaksoi läpi yön nukkumatta minuuttiakaan. Meillä Annin kanssa painoi tietysti se, että kymmeneltä aamulla tuli luovuttaa huoneen avain vastaanottoon, kyllähän me muuten olisimme jaksaneet painaa läpi yön! Yöunet jäivät tosiaan siihen katkonaiseen tunnin tapaiseen.

Aamulla sitten heräsimmekin (voiko herätä, jos ei nuku ollenkaan) virkeinä uuteen ja aurinkoiseen päivään. Meillä oli Annin kanssa vain yksi ja ainoa missio: rannalle!! Kamat kasattuamme suuntasimme aamupalalle ja sen jälkeen grillaamaan itseämme Surfers Paradisen aurinkoon. Suojakerroin 30 iholle ja baanalle! Enpäs palanut. Emme tosin ehtineet viettämään auringossa kuin parisen tuntia, kun huonovointinen synttärisankari jo halusi kotiin. Kyllä sieltä auringosta rajat tuli. ;) Loppuun vielä pari kuvaa biitsiltä, oli hienoa!

Näköalat parvekkeelta

Surfers Paradise

Siinä taas vähäsen kuulumisia täältä päin. Olisi kiva kuulla teidänkin kuulumisianne! 

Halit ja pusut sinne Suomeen! Puolet reissusta on jo takana, ihan kohta nähdään taas! :)

Kuulumisia sekä australialaisia erikoisuuksia!

G'day!

Aurinkoiset terveiset täältä Down Underista. Yritän nyt tsempata ja ottaa itseäni niskasta kiinni. Viikon päivät blogipäivitysten välissä on jo ihan liikaa. Tässä on vaan se ongelma, että viikoista ei oikein ole sen kummempaa kerrottavaa ja viikonloppujen jälkeen on niin väsynyt olo, ettei kerta kaikkiaan jaksa tehdä yhtään mitään. Kuka lausahti niinkin legendaarisesti, että viikonloppujen pitäisi olla rentouttavia ja parin "hyvin" nukutun yön jälkeen pitäisi olla täynnä virtaa?

Vaikea käsittää, että harjoittelua on takana jo neljä viikkoa, nyt alkoi viides viikko. Aika menee huimaa vauhtia. Tuntuu, ettei oikein pysy perässä eikä ehdi tehdä mitään todella merkittävää. En ole edes rusketusta ehtinyt hankkia. Sehän nyt on prioriteettilistalla ensimmäisenä. Viikolla ei enää töistä päästyä aurinko oikein kunnolla paista ja viikonloppuisin on niin paljon muuta tekemistä ja menoa tai sitten vain huono keli. Nytkin lauantaina oli aika jykevä ukkosmyrsky, rakeitakin olivat luvanneet, mutta niiltä sentään säästyttiin. Sunnuntaina puolestaan auringonotto olisi ollut mahdollista, mutta yleinen huonovointisuus oli vallannut kommuunin asukkaat eikä ulkona kuumuudessa olemisesta oikein tullut mitään.

Perjantaina olimme istumassa iltaa kaverimme Krisin luona muutaman kilometrin päässä student housesta. Istuimme iltaa takapihan terassilla piirissä. Piirin keskellä oli poikien kyhäämä tuli, joka lämmitti mukavasti viilenevässä illassa. Seurustelua, pelejä, rumien suomenkielisten sanojen opettamista pojille ja uudelle tuttavuudellemme Erinille (heidän pyynnöstä!), didgeridoon "soittoa" (olin muuten ainoa Kain, didgeridoon omistajan, lisäksi, joka sai didgeridoosta edes jonkinlaisen äänen ulos!), pari gekkoa sekä paaaljon passiivista tupakointia. Siitä oli perjantai-ilta tehty. Olen muuten näiden viikkojen aikana tupakoinut passiivisesti varmasti enemmän kuin koko elämäni aikana yhteensä. :( Täkäläiset tupakoitsijat ovat kovia polttamaan.

Lauantaina lähdimme juhlistamaan syntymäpäivääni Gold Coastille, jonne Brendon on halunnut viedä meidät siitä lähtien, kun hänet tapasimme. Ennen Coastille lähtöä istuimme iltaa puolestaan Erinin luona. Ilta sujui mukavasti ukkosmyrskyn säestäessä seurustelua. Mukana illanvietossa oli myös Kain sisko Tegan, joka oli uusi tuttavuus. Erinin äiti tarjoili meille hodareita, olivat hyviä! Iltakymmenen maissa lähdimme kohti Coastia, jonne ajaa täältä noin tunnin. Täällä on ihan yleistä, että nuoret lähtevät viikonloppuisin, etenkin lauantaisin juhlimaan Gold Coastille, vaikka se nyt onkin suomalaisen käsityksen (ainakin minun) mukaan melko kaukana ajatellen ihan vain yökerhoilua. Päädyimme Shooters-nimiselle klubille, jossa käsitykseni mukaan on neljä tai viisi kerrosta. Me sijoituimme ihan "tavalliseen" klubikerrokseen ja tanssimme läpi yön (ainakin melkein). Puolenyön jälkeen sain ilmaisen drinkin syntymäpäiväni kunniaksi. :) Täällä soitetaan niin hyvää musiikkia klubeilla, että ei kyllä ainakaan Turun baarit tai yökerhot vedä sen suhteen vertoja! Minun täytyy vähän kouluttaa niitä Turun tiskijukkia, kun kotiin tulen. ;)

Paljon on siis tullut koettua ja nähtyä reissun aikana, mutta tuntuu, että ei olla oikein nähty vielä mitään. Eteen on tullut kuitenkin jos jonkinmoista hämmästystä aiheuttavaa asiaa. Seuraavassa niistä (vain) muutamia.

Nuoret äidin helmoissa

Australiassa on yleistä, että nuoret asuvat suht pitkään vanhempien luona, kuulemma jopa kolmekymppisiksi asti. Moni kyllä ilmeisesti maksaa jonkinlaista vuokraa vanhemmilleen. Kuulimmepa myös sellaisen legendan, että eräs isä oli mennyt 21-vuotiaan tyttärensä kanssa työhaastatteluun! Huh. On myös tavallista, että äiti jää kotiäidiksi lapsen synnyttyä. Isä sitten elättää perheen.

Rennot vanhemmat

Meillä on nyt jo kolminkertaisesti kokemusta siitä, että kun menemme istumaan iltaa paikallisen kaverin luokse tarkoituksena ottaa muutama ja jatkaa siitä ehkä johonkin tanssimaan, niin vanhemmat ovat kotona. Joko istuvat iltaa meidän kanssa, tekevät ruokaa, ottavat valokuvia tai jotain. Yhden kaverin äiti lähti myös kuskaamaan meitä yökerholle. Onhan tämä Suomessakin mahdollista, muttei ehkä kovin yleistä.


Hintataso

Ruoka on täällä ihan pirun kallista. Vertailun vuoksi: kilo banaaneja maksaa noin 11 dollaria, mikä tekee euroissa pyöreät 9 euroa. Askillinen tupakkaa maksaa pahimmillaan kuulemma 14 dollaria, mikä puolestaan euroissa on 11 euroa! Jos on hintataso korkea, niin kyllä on palkkatasokin. Esim. sairaanhoitajan peruspalkka pyörii siinä 38 dollarin tienoilla (pyöreät 30 euroa) ja fysioterapeutin palkka suurin piirtein samoissa. Että semmosta. Vuokrataso on myös melko korkea.

Vasemmanpuoleinen liikenne

Tämä ei ole pelkästään australialainen erikoisuus, mutta ajattelin siltikin sen täällä mainita. Ei ole yksi tai kaksi kertaa, kun olemma meinanneet juosta suoraan auton alle tietä ylittäessämme. Usein olen myös ollut hyppäämässä autoon kuskin paikalle ollessani ihan täysin siinä uskossa, että hyppään pelkääjän paikalle. On niissä autoissa sentään jarru- ja kaasupolkimet oikein päin! ;)

Vegemite

Vegemite on australialainen levite, jota valmistetaan oluen valmistuksessa syntyneestä hiivajätteestä. Siinä on paljon B-vitamiinia, glutamiinia ja suolaa. Sen maku on suolainen, maltainen ja hiukan hapan. (Suoraan Wikipediasta.) Minä puolestaan voin kokemuksen syvällä rintaäänellä kertoa, että maku on yksinkertaisesti paha. Ulkomuoto muistuttaa jossakin määrin maapähkinävoita tai Nutella-suklaahasselpähkinälevitettä, mutta ei tasan tarkkaan sille kyllä maistu. Vegemitea syödään esim. paahtoleivän päällä, mutta paikalliset kuulemma laittavat sitä mihin vain. Suomalaislapset kasvavat ruisleivällä, aussilapset vegemitella. Kaikki aussilapset kuulemma rakastavat vegemitea.

Yök!

Punajuuri hampurilaisissa

En tiedä mistä tämä perinne juontaa juurensa. Tähän mennessä kaikkien ravintoloiden, joissa olemme olleet (ei niitä kyllä montaa ole), ruokalistan hampurilaisten välissä on punajuurta. Pidän kyllä punajuuresta, mutta ei se oikein hampurilaisen väliin sovi. Subwaylla puolestaan subin väliin on mahdollisuus valita kaikkien "taviskasvisten" lisäksi myös porkkanaa. Eihän se sovi sinne väliin yhtään! Vaikka porkkanasta muuten pidänkin.

Fish 'n' chips on Friday
Australiassa perjantai on fish 'n' chips-päivä. Hesekielellä (rakkaat entiset työkaverini <3) siis fc-päivä. Täällä Finlandia Villagessa lounaalla on joka perjantai tarjolla fc ja kaikissa ravintoloissa on kuulemma fc jonkinlaisessa tarjouksessa. Tiedättekö muuten hesetyökaverit, miksi siihen fc-rasiaan on printattu sanomalehden kuvaa? Ja miksi fc ylipäätään perinteisesti pakataan sanomalehteen. Kuulin sellaisen legendan, että aikojen alussa joku tien pitkän kulkija oli pysähtynyt hevosvankkureillaan paikalliseen kapakkaan ja tilannut fc-annoksen. Annoksen teossa oli kestänyt niin kauan, että kun se oli valmis, kulkija huikkasi, että ei ehdi syödä sitä paikan päällä. Hän nappasi taskustaan sanomalehden ja kaatoi lautasen sisällön siihen. Siitä se kaikki sitten lähti.

Siinä muutamia erikoisuuksia, jotka ovat enemmän tai vähemmän australialaisia, mutta täällä päin maailmaa kuitenkin erittäin yleisiä. Kirjoittelen myöhemmin lisää, kun uusia omituisuuksia tulee eteen. Olenko muuten maininnut, että silloin tällöin yöllä herätessä kuulostaa siltä, kuin yrittäisi nukkua keskellä viidakkoa?

Loppuun vielä fiilistelyä. Tätä biisiä kuuntelin paljon ennen tänne tuloa. Tässä mainitaan myös vegemite! "He just smiled and gave me a vegemite sandwich" ;)

.. tai sitten ei. Tarkoitus oli laittaa teille linkki tähän, mutta se ei oikein onnistunut. Kyseessä oli siis Men at workin Land Down Under-biisi, joka käsittääkseni kertoo jossakin määrin australialaisista tai Australiasta yleensäkin. Se biisi kyllä koskettaa varmasti koko loppuelämän.

Kuulumisiin! :)